tiistai 20. joulukuuta 2011

Persu on persu vaikka voissa paistais


Näinhän se on. Persu on persu, mutta tyhmyys on tyhmyyttä. Vaikka voissa paistais. Täytyy kyllä ihmetellä persujen retoriikkaa soinilaisten lyllerrettyä takametsistä ja kulman KKK kokouksista hallituksen portaita aina ministerin palleille saakka. Miten voi olla että perussuomalaisten ilmoille heittämät rupisammakot jatkavat kurnutustaan eri medioissa? Ehkä perussuomalaiset luottavat siihen, että kun tarpeeksi loukkaavia ja rasistisia puheenvuoroja antaa julkisuuteen, ei "pienemmät" epäkohdat enää herätä huomiota.

Kynnys idiotismin ja populismin välillä käy kerta kerralta vaan häilyvämmäksi. Esimerkiksi maahanmuuttoon liittyvistä asioistahan on ihan täysin mahdollista keskustella rakentavasti eikä ole tarvetta jollottaa sinivalkoisesta norsunluutornista informaatiolukutaidottomalle kansalle joka tällaisella BB-aikakaudella nauttii kaikesta provosoivasta feisbuuk-linkattavasta tavarasta jolle voi itsekseen näyttöpäätteen edessä hykerrellä vaikka tietääkin että asia on hieman eri riippuen siitä laukooko sen naapurin Pena (joka muutenkin on vähän outo) vai esimerkiksi ministeristason jätkä. Turuilla ja toreilla vaan ihmetellään ja hohhaillaan miten sekin nyt taas meni semmosta sanomaan. Ohhoh. Aijai ja voivoi. Ahdistaa.

Kysymys kuuluu miksi ihmiset tästä huolimatta rustaavat sitä oinosta ja halla-ahoa äänestyslipukkeisiin? Jatkuvasti ei voi vaan kohauttaa olkapäitään ja viitata kintaalla. Pitää uskaltaa sanoa jos on eri mieltä. Tässä sokea kana taas nokkii maata etsien tiedon jyvää..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti