torstai 23. tammikuuta 2014

Kohti äärettömyyttä ja sen yli!


Ei vittu, taas mennään. Joulukuussa 2011 viimeksi kirjoitin blogiin jotain. Päivitys koskis Presidentin vaaleja. Sanomattakin on selvää että valinta ei ollut mieleinen.

Mutta nyt uusi vuosi ja uudet kujeet. Muutama vuosi eteenpäin ja avaruustiede on ottanut harppauksen. Pohjois-Korean uusi isä aurinkoinen on johtanut maan aivan kerrassaan uudelle polulle josta seurauksena ensimmäinen ihminen on lähetetty aurinkoon. Luit oikein AURINKOON!? Uutinenhan ei kerro sitä, oliko samainen po-konautti tarkoitus lähettää jonnekin muualle mutta aluksen kurssilaskelmista vastuussa oleva insinööri suuressa viisaudessaan ja nälässään livautti astetaulukon hitusen vituralleen ja pieleenhän se sitten lopulta meni. Tätä ei tietysti tarvitse kauaa miettiä sillä samainen alfayksilö kuka aurinkoon on lähetetty, palannee takaisin muutaman tunnin päästä kertomaan meille oliko siellä auringossa lämmin. Where no man has gone before! Kohti äärettömyyttä ja sen yli! jne.

Kerrottakoon että maasta aurinkoon, etäisyydeksi on arvioitu 149600000 kilometriä, joten jokainen voi "päissään" laskea siitä sitten kilometrivauhdin. Koko missioon edestakaisin matkoineen menee vain 18 tuntia ja pitäähän sitä jossain paikallisella ABC:llä käydä jalkoja oikomassa ja syömässä paikallinen munaleipä.

Tarvinneeko tuota todeta että uuden Suuren Johtajan aikana mikään ei ole oikeastaan muuttunut Pohjois-Koreassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti