Joukkueuskollisuus jalkapallossa - Onko sitä olemassa?

Nykyaikana jalkapallo on rahamonopolien pyörittämää kasinotaloutta ja usein tuntuu ihmeelliseltä mihin perustuen esimerkiksi pelaajien siirtohinnat ovat niin järjettömän suuria. Jalkapallossa markkinatalous toteuttaa sääntöjään kysynnän ja tarjonnan laista ja määrät joista siirroissa puhutaan esimerkiksi nuorten ja lupaavien pelaajien kohdalla liikkuvat kymmenissä miljoonissa euroissa.

Yksi viimeaikojen kohutuista siirroista oli viime kesänä Mario Götzen siirtyminen Borussia Dortmundista raharikkaaseen Bayern Müncheniin 37 miljoonan euron siirtokorvauksella. Saksalaisella FC hollywoodilla, kuten Bayernia ivailevasti kutsutaan, on ollut tapana ostaa kilpailijoiltaan parhaat pelaajat pois. Monet Bundesliigan joukkueista ovat tuon rahan tarpeessa ja joutuvatkin taipumaan rahan vallan ikeeseen. Näissä tapauksissa keskiössä ovat itse pelaajat, jotka antavat kaikkensa sille joukkueelle jota edustavat. Juuri pelaajat ovat intohimoisimpia uskollisia fanejaan omalle joukkueelle..ainakin siihen asti kunnes siirto toiseen joukkueeseen tapahtuu. Nämä ovat vaikeita yhtälöitä joukkueita kannattaville faneille.

Kun puhutaan joukkueuskollisuudesta jalkapallossa, usein puheeksi otetaan Luis Figon siirto FC Barcelonasta heidän arkkivihollisen Real Madridin joukkoihin kesällä 2000. Luis Figo oli kannattajien keskuudessa yksi suurista sankareista ja kapteeneista. Luis Figon siirtosumma oli aikanaan maailman suurin, suuruudeltaan 58,5 miljoonaa euroa. Siirron taustasyynä oli Figon tyytymättömyys Barcelonassa voimassa olevaan sopimukseen, joka ei hänen mielestään tunnustanut pelaajan arvoa riittävällä tavalla. Siirron jälkeen paikallisjoukkueiden kohtaamisestta el Classicosta tuli kuuma ottelu. Vihellyskonsertti oli korvia huumaava, ja kentälle lensi vaikka minkälaista roinaa, mm. sian pää. Fanikulttuuri tuntuu joskus hullulta, mutta kyseessä on suuret tunteet ja pettymys on suuri kun luottamus petetään. Jalkapallo on enemmän kuin urheilua. Barcelona on enemmän kuin joukkue "Més que un club" kuten heidän mottonsa kuuluu.

Mario Götze vietti nuoruutensa Ruhrin alueella, lapsena hän kannatti Bayern Müncheniä, mutta 12 uransa merkittävintä vuotta hän vietti kuitenkin edustamassa Dortmundia, niin junioritasolla kuin myös edustusjoukkueessa. Eikö näillä 12 vuodella ollut mitään merkitystä kun Götze pohti siirtoa Dortmundista pois, vai oliko Götzellä siirtoon liittyen edes vaikutusmahdollisuuksia? Jos ajatellaan Götzen uraa pelaajana, siirto oli väistämätön jossain vaiheessa, oli se sitten pahimman vihollisen leiriin tai johonkin muuhun isoon joukkueeseen. Jokainen urheilija haluaa pelata parhaimmillaan ja haastaa itsensä kehittymään omalla urallaan. Paikalleen jämähtäminen tai huonot valinnat saattavat johtaa siihen, että ura lässähtää kuin pannukakku.

Onko sellaista ilmiötä yleensä olemassakaan kun joukkue uskollisuus jalkapallossa? Esimerkkejä pelaajien siirroista heidän edustamansa joukkueen pahimpien vihollisten tai haastajien väreihin on paljon ja varmasti jokaisessa suuressa jalkapallomaassa. Jos sinulle tarjottaisiin reilusti parempaa sopimusta tuplapalkalla toisesta firmasta, niin ottaisitko sen vastaan riippumatta siitä kuinka monta vuotta olet nykyistä firmaasi edustanut? Miksi jalkapalloilijan pitäisi toimia erilailla? Ehkä joukkueuskollisuus on enemmänkin poikkeus sääntöön kuin oletusarvo. Silti Götzen saama vastaanotto oli vihamielinen Bayernin ja Dortmundin kohtaamisessa marraskuussa 2013.

Kohti äärettömyyttä ja sen yli!

Ei vittu, taas mennään. Joulukuussa 2011 viimeksi kirjoitin blogiin jotain. Päivitys koskis Presidentin vaaleja. Sanomattakin on selvää että valinta ei ollut mieleinen.

Mutta nyt uusi vuosi ja uudet kujeet. Muutama vuosi eteenpäin ja avaruustiede on ottanut harppauksen. Pohjois-Korean uusi isä aurinkoinen on johtanut maan aivan kerrassaan uudelle polulle josta seurauksena ensimmäinen ihminen on lähetetty aurinkoon. Luit oikein AURINKOON!? Uutinenhan ei kerro sitä, oliko samainen po-konautti tarkoitus lähettää jonnekin muualle mutta aluksen kurssilaskelmista vastuussa oleva insinööri suuressa viisaudessaan ja nälässään livautti astetaulukon hitusen vituralleen ja pieleenhän se sitten lopulta meni. Tätä ei tietysti tarvitse kauaa miettiä sillä samainen alfayksilö kuka aurinkoon on lähetetty, palannee takaisin muutaman tunnin päästä kertomaan meille oliko siellä auringossa lämmin. Where no man has gone before! Kohti äärettömyyttä ja sen yli! jne.

Kerrottakoon että maasta aurinkoon, etäisyydeksi on arvioitu 149600000 kilometriä, joten jokainen voi "päissään" laskea siitä sitten kilometrivauhdin. Koko missioon edestakaisin matkoineen menee vain 18 tuntia ja pitäähän sitä jossain paikallisella ABC:llä käydä jalkoja oikomassa ja syömässä paikallinen munaleipä.

Tarvinneeko tuota todeta että uuden Suuren Johtajan aikana mikään ei ole oikeastaan muuttunut Pohjois-Koreassa.

Vuodenvaihteen myrskyt tuovat tullessaan uuden presidentin joka toivottavasti ei ole kurttuotsainen koko kansan korsteeni Sauli Niinistö

Pahaenteisesti myrsky tekee tuhojaan metsissä ja kaupungeissa. Kuulostaa pahaenteiseltä, ei se sitä kuitenkaan ole, kunhan vähän vihmoo. Pahempiakin uutisia luonnonvoimista on kuultu maailmalta. Ennustaako myskytuuli ensivuodelle muutoksia, kenties nämä ovat ne paljon puhutut muutosten tuulet jotka puhaltavat.

Suomessa ainakin presidentti vaihtuu ja toivottavasti myrskytuulet eivät tuo jytkyä tullessaan. Ehkä tämä on aiheeton pelko, koska Sauli Niinistö on säilyttänyt ennakkoäänissä eron muihin ehdokkaisiin. Uskomatonta kyllä Niinistö on täysin laimeilla mielipiteillä ja mitättömillä lausunnoillaan säilyttänyt pääkallopaikan uskollisesti. Ehkä presidentin tärkeimmät ominaisuudet kumpuavat juuri julkisuuskuvasta jonka hän antaa medialle. Onhan näitä nähty muualtakin, milloin Putin on metsästämässä jo valmiiksi rauhoitettua riistaa ja Obama pelaamassa koripalloa jeesjees miehiä vastaan ketkä eivät varmasti uskalla voittaa Herra Presidenttiä. Suomen oma Saukki hoitaa taas julkisuuskuvaa rullaluistelemalla kerran kesässä kun Hymy tai joku muu turha lehti sattuu kamerojen kanssa paikalle. Tässä tulos johon on päästy PR ihmisten miljoonilla rakentamalla julkisuuskuvalla. Kamoon..eihän tällaisesta kurttuotsaisesta korsteenista saa coolia tekemälläkään. Niin, ja välillä Saukki näyttäytyy Suomen Palloliiton tehtävissä vaikka kaikki yhtään futista tuntevat tietävät varsin hyvin, ettei hänellä ole minkään maailman käsitystä futiksesta. Täytyy sanoa että Tuomas Kyröä lainaten kyllä minä niin mieleni pahoitin kun kuulin että Jörn Donnerkin on lähtenyt Saulin kelkkaan. Vanha mielipidevaikuttaja joka aikoinaan nousi Helsingin kaupunginvaltuustoon vasemmistoliittoa edeltäneen SKDL:n listoilta. Näemmä mies taipuu vanhetessaan yhä enemmän oikealle.

Saattaa olla että presidentin vaalien toisella kierroksella kirkkovene tai aku ankka tulevat saamaan vähintään yhden äänen lisää.

Persu on persu vaikka voissa paistais

Näinhän se on. Persu on persu, mutta tyhmyys on tyhmyyttä. Vaikka voissa paistais. Täytyy kyllä ihmetellä persujen retoriikkaa soinilaisten lyllerrettyä takametsistä ja kulman KKK kokouksista hallituksen portaita aina ministerin palleille saakka. Miten voi olla että perussuomalaisten ilmoille heittämät rupisammakot jatkavat kurnutustaan eri medioissa? Ehkä perussuomalaiset luottavat siihen, että kun tarpeeksi loukkaavia ja rasistisia puheenvuoroja antaa julkisuuteen, ei "pienemmät" epäkohdat enää herätä huomiota.

Kynnys idiotismin ja populismin välillä käy kerta kerralta vaan häilyvämmäksi. Esimerkiksi maahanmuuttoon liittyvistä asioistahan on ihan täysin mahdollista keskustella rakentavasti eikä ole tarvetta jollottaa sinivalkoisesta norsunluutornista informaatiolukutaidottomalle kansalle joka tällaisella BB-aikakaudella nauttii kaikesta provosoivasta feisbuuk-linkattavasta tavarasta jolle voi itsekseen näyttöpäätteen edessä hykerrellä vaikka tietääkin että asia on hieman eri riippuen siitä laukooko sen naapurin Pena (joka muutenkin on vähän outo) vai esimerkiksi ministeristason jätkä. Turuilla ja toreilla vaan ihmetellään ja hohhaillaan miten sekin nyt taas meni semmosta sanomaan. Ohhoh. Aijai ja voivoi. Ahdistaa.

Kysymys kuuluu miksi ihmiset tästä huolimatta rustaavat sitä oinosta ja halla-ahoa äänestyslipukkeisiin? Jatkuvasti ei voi vaan kohauttaa olkapäitään ja viitata kintaalla. Pitää uskaltaa sanoa jos on eri mieltä. Tässä sokea kana taas nokkii maata etsien tiedon jyvää..

Suuri Sarjakuvahahmo on poissa

Kim Jong Il'n olemus on poistunut tästä olevaisuuden tilasta jota elävien valtakunnaksi kutsumme. Moni ei ehkä tätä tiedä mutta Kim Jong Il oli alunperinkin hahmo vailla lihaa ja verta, sarjakuvahahmo, supersankari tai pikemminkin arkkivihollinen. Sarjakuvahan ei ole mitään jos arkkivihollista ei ole olemassa, Hyvän ja pahan läsnäolo ja vastakkainasettelu on kuin maailman voimasuhteita tasapainottava harmonisuus, Jing ja Jang, yö ja päivä.

Kuten monessa sarjakuvassa, tässäkin sarjakuvassa eletään yhä kylmän sodan aikaa ja jokaisen Kim Jong Il vs. the World sarjakuvalehden lopussa Evil Dictator ratsastaa ydinkärjellä ja heristää nyrkkiään kohti kaikkia ilman suuntia. Ratsailta Diktaattori jyräyttää maata ja taivasta järisyttävän huudon ja vannoo kostavansa kaikille vielä verisesti. Maailma ei kuitenkaan tuhoudu, hyvästä yrityksestä huolimatta, vaan Opastava Päivänsäde selviää selvän tuhon partaalta kuin ihmeen kaupalla ja palaa omaan koloonsa punomaan uusia ilkeitä juoniaan.

Vaikka Kim Jong Il on tunnettu armottomana diktaattorina ja suurena tyrannina, on hän myös omiensa rakastama ja palvoma, suuri hahmo. Kim Jong Il'n isä Kim Il Sung loi aikoinaan kansan neuroverkostoja manipuloivan hirviön nimeltä Juche. Tämän myötä kansan tahto on yhteinen, halut ja tavoitteet ovat yhteiset. Kansa on elävä organismi, se hengittää yhteisillä keuhkoilla samaa kivihiilen ja rikin katkuista ilmaa, joka tuoksuu heistä ruusuiselta vapaudelta. Loistava tähti on Juchen kansaa ohjaavan organismin aivot ja hermoverkosto. Kansa tarjoaa Rakastetulle Johtajalle kehon jolla se kykenee taistelemaan pahaa länsimaista demokratiaa ja modernia maailmaa vastaan. Länsimainen edistyksellisyys on ennenkaikkea suuri paha jota vastaan tulee taistella kaikin mahdollisin keinoin.

Kansalle Rakastettu Johtaja on Jumala vaikka kansalaiset näkevätkin nälkää ja heidän ihmisoikeuksiaan poljetaan, ainakin länsimaisen ihmisoikeuskäsitteen mukaan. Tällähän ei Rakastetulle Johtajalle ole kuitenkaan juurikaan väliä. Kansa elää ideologiasta, pyhästä oikeudenmukaisuudesta. Kansa uskoo että lopussa totuus punnitaan. Pohjois-Korea haluaa levittää itsestään kuvaa riippumattomana valtiona, niin poliittisesti kuin myös taloudellisesti. Samettiverhon takana käydään kuitenkin kauppaa resursseista ja aseistuksesta muiden kommunistivaltioiden kanssa. Pääasia on kuitenkin että mitään ei tietenkään myönnetä. Onhan Rakastettu Johtaja erehtymätön kuten isänsä ja nyt varmasti hänen valtaistuimelle astuva poikansa, Suuri Johtajakin. On varmasti hankalaa kun on kokoajan oikeassa. Heille ei tämä kuitenkaan tuota ongelmia, eiväthän he nimittäin mitään väärässä olemisesta tai epäonnistumisesta tiedä.

Sanotaan että pojasta polvi paranee. Mitenhän isänsä seuraaja Kim Jong-Un aikoo ottaa paikkansa kansan Suurena Johtajana. Epäilys ei ole varmasti aiheeton, jos sanon että asiat tuskin tulevat muuttumaan. Sarjakuvissakaan arkkivihollinen ei yleensä kuole, se vain siirtyy johonkin rinnakkaiseen universumiin josta aineettomalla olemuksellaan ohjaa seuraajaansa suurien päätösten äärellä.